Zanzibah!

Koska vielä ollenkaan tän reissun aikana ei olla lomailtu (vapaasta tahdosta tai pakon edestä), oli korkea aika lähteä 10 päivän löhölomalle Tansanian Zanzibareille ennen kuin rankka arki Suomessa jatkuu. Yleensä ennen lomaa tulee katsottua edes vähän mihin sitä on menossa, että tuntisi kohteen ja kaikki kuumimmat menomestat. Nyt ei ollu kyllä mitään käsitystä mihin olen menossa, sellainen käsitys oli Zanzeista, että se on Afrikan saari ja siellä on vissiin mausteita ja että rantakin pitäis kai löytyä. No nyt sitte on jo tiedossa millanen paikka tämä on ja en kyllä ajatellu uudestaan tulla tännepäin maailmaa, mutta kukin tykkää mistä tykkää. Harmi vaan ku täällä joka päivä sataa niin maan penteleesti!

Zanzibarit on tosiaan rykelmä Tansaniaan kuuluvia saaria. Itse lomailemme nyt pääsaarella. Täällä tosiaan on rantaa ympäri saarta ja täällä tosiaan saattaa sääennusteet heittää häränpyllyä. Ja täällä tosiaan jatkuu Afrikan meininki, jolla tarkotan että mikään ei toimi ja mikään ei ole mahdotonta. Englantia täällä puhutaan tosi huonosti, mikä on ärsyttävää Ugandan jälkeen, kun siellä se kuitenkin oli virallinen kieli ja kaikki sitä ainakin jollain tasolla osasivat. Täällä puhutaan vain swahilia ja Hakuna Matataa en halua kuulla enää koskaan. Kun kuljet rannalla, et voi välttyä fraasilta: ”JAMBO, MAMBO, HAKUNA MATATA, SWAHILI?”.

Kaikki ravintolat Zanzibareilla ovat törkeästi ylihinnoiteltua ja ehkä yhdestä paikasta taisi saada oikeasti hyvää ruokaa. Sekin taisi olla merenelävää, mitä saarelta löytyi kyllä kerrakseen. Muutenkin matkamuistot yms. olivat aivan eri hintaluokkaa kuin esimerkiksi Ugandassa. Rannat olivat kyllä ihanaa valkeaa hiekkaa, mutta vuorovesi aiheutti sen, että uimaan ei päässyt kuin aikasin aamulla tai iltapäivällä, meri vetäytyi päivisin kauas rannasta. Vaihdettiin puolessa välissä paikkaa Paje rannalta Nungwiin, jota kehuttiin yhdeksi maailman kymmeneksi parhaimmaksi rannaksi, mutta sielläkin vesiraja pakeni. Lisäksi saari oli nyt toodella hiljainen, high season alkaa vasta joulukuun lopussa. Yhtään en tiedä olisiko Zanzibar parempi lomakohde silloin, mutta nyt se oli lähinnä hanimoonilaisten valloittama rauhan tyyssija. Jos rannnalle menit, et kuitenkaan saanut olla hetkeäkään rauhassa beach poikien takia, jotka tulivat kaupittelemaan tourejaan ja muuta höpönpöppöä. Heidän kanssaan oli kuitenkin hyvä neuvotella hinnasta, joten heiltä otimme kaikki retketkin. Lisäksi ihmiset saarella olivat pääosin epäluotettavan oloisia, eivätkä aitoja. Yhtään missään ei mitään osattu laskea. Paikallinen raha on Tansanian shillinki, mutta hyvin monessa paikassa hinnat olivat dollareina ja sehän tuotti päänvaivaa antaa separate laskut, muuntaa vielä summat shillingeiksi ja vielä antaa vaihtorahojakin, joita ei useinkaan ollut. 

Noh, toki jos haluaa viikon löhöloman aurinkoisella rannalla eikä ole niin pikkurahasta puutetta, Zanzibar voi olla oivallinen valinta. Hanimoonille en kyllä itse lähtisi tuonne. Voi myös olla, että yleiseen olotilaan tai asenteeseen vaikutti suunnaton koti-ikävä. Brunaa sai kumminkin pintaan, mikä se päällimmäinen tavoite taisi ollakkin ja seura oli hyvää, joten ei sitten sen suurempaa valittamista..

Ensimmäinen majoitus Domokutchu - Oli oikein ulkovessa kuutamolla höystettynä

Näkymät kuitenkin ihan kivat

Blue safari oli ihan kokemisen arvoinen juttu :)

Ikinä en oo palanu enkä pala! Tarve vaati testaamaan paikallista pukeutumiskulttuuria

Niin se maailma kansainvälistyy ja nykypäiväistyy, kun Zanzien rannalta löytyi Gucci store - olivat muuttaneet myyntivalttiaan taidevoittoisemmaksi

Spice tourin opas ja tuo kasvi ei sitte ollukkaan sitä mitä luulimme

Like a Litchi

No nyt on käyty siellä missä pippuri kasvaa!

Stone Town muistutti jollakin tasolla likaista johtohelvetillä maustettua Italiaa kapeine katuineen ja "valkoisine" rakennuksineen

Stone Town

Delffiinien kanssa polskimassa

Kun ei lumienkeleitä pystytä tehdä, tehdään sitten hiekkaenkeleitä

Nyt on jo korkea aika suunnata katse kohti horisonttia ja lähteä vihdoin ja viimein kotia kohti!

Hyvästi Uganda!

Nyt on sitten lähdön aika. Olemme puolivälissä matkalla kohti Zanzibaaria. Tällä hetkellä istun Nairobin lentokentällä erittäin haikein ja ristiriitaisin mielin. Toisaalta niin paljon mahtavia kokemuksia on kertynyt ja niin monta ihanaa ihmistä joutui juuri jättämään taaksensa, mutta toisaalta taas on jo niin kova ikävä kotiin, ettei huvittaisi koko viikon löhölomalle mennä ollenkaan. Lisäksi katsoimme säätiedotuksista, että Zanzeilla pitäisi sataa joka päivä…

Viimeiset viikot menivät kiireisissä merkeissä. Harjoittelun ohella emme tehneet juuri mitään ihmeellistä, mutta pyörimme paljon kaupungilla ja näimme ystäviä ja olimmekin usein liikenteessä aamusta iltaan asti. Sanotaanko, että loppu aika Ugandassa oli todellista kaupunkielämään tutustumista. Pääsimme myös näkemään läheltä afikkalaisten koteja ja erilaisia elämäntyylejä, sillä ensimmäisen harjoittelu viikon majoituimme Mengon koulun johtajan luona. Joyn luona oli kyllä mukava olla ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi, mutta lisäsiipi jossa majoituimme, oli niin pieni, että lattialle jäi ehkä neliösentti ylimääräistä tilaa meidän ja tavaroidemme lisäksi. Jouduimme myös kulkemaan pitkälti hänen menojensa mukaan, sillä he asuivat aika kaukana keskustasta. Pää siis meinasi hajota, joten päätimme vaihtaa paikkaa. Pelastavaksi enkeliksi osoittautui kaverimme IHK:lta ja pääsimme hänen siskonsa luokse loppu ajaksi. Teddy oli mahtava tyyppi, varsinainen vapaa sielu ja hänellä oli myös kaksi aivan ihanaa lasta. Kaiken lisäksi hän oli mahtava kokki (vähemmän afrikkalaista ruokaa), hänen suppereitaan oli kiva syödä. He myös asuivat tosi lähellä keskustaa sekä IHK:ta, joten pääsimme kulkemaan omien menojemme mukaan ja ottamaan helposti bodat joka suuntaan.

Mutta antaa taas kuvien kertoa enemmän...

 

Kampala

City Centre

Gazalandista hiuksia hakemaan

Sitte hiuksia Fifin kanssa laitattaan

Lopputulos 7 tunnin ja 7 euron jälkeen - näitä jaksoin pitää oikein 7 päivääkin

Kuvaa Joyn luota meidän pikku boxista - Tuossa ainoa tyhjä tila lattialta - Hermo meni vain kevyesti

Ystävämme Fiona kutsui meidät luokseen kyläilemään ja illallistamaan

Pääsimme myös maistamaan paikallista erikoisherkkua (joiden season ehti juuri alkaa), nimittäin heinäsirkkoja, halusin tietenkin osallistua niiden valmistukseen eli perkaamiseen eli irrotettiin siivet ja jalat ja front peacet :D

 

Sitten lisää vain suola, pippuria, punasipulia ja paista pannulla - valmiiden heinäsirkkojen maku läheteli ehkä jonkun merenelävän ja kanan sekoitusta (muikut ehkä), ei yhtään hassumpaa, mutta uskon että tuo kerta mulle riittää. Täällä ne on ihmisille oikeasti suurinta herkkua

  

Viimeisenä iltana pääsimme vielä kyläilemään myös opettajamme Elisabethin ja hänen miehensä kotona. Tällä kertaa oli meidän vuoromme kokata suomalaista ruokaa ja päädyimme tekemään perunamuusia ja lihapullia ruskealla kastikkeella sekä runsaan salaatin ja jälkiruoaksi pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla. Niin nuo ainakin väittivät tykkäävänsä ja lisääkin ottivat. Tämä viimeinen ateria Ugandassa oli aivan ihana kokemus ja haikein mielin lähdimme African mamamme luota. Kuulemma koska tahansa heidän ovelleen saa kuitenkin tulla koputtamaan, jos ikinäkään takaisin Ugandaan palaamme. Ikävä tulee ihanaa Elisabethiä, joka meistä niin hyvin vaihtomme aikana huolehti <3

Lähtötunnelmissa, kuva Teddyn talon edustalta, mukana kuvassa myös naapurin lapset ja pikkuinen serkkupoika

Viimeinen kuva Red Chilliltä Tundis munin kanssa IHSU:n bussin edustalla - Saatiin IHSU:n paidatkin (jotka oli kaikki samankokosia, niinkun silti mekin?), huomatkaa Afrikkalainen kuvaustyyli

Meitä lentokentälla vastassa oli vähän enemmän porukkaa kuin saattamassa, mutta saatiinpa edes uskollinen Robert mukaan. Hyvästi UGANDA!!!